lauantai 5. tammikuuta 2013

Kotipäivä


Jahas, tarmo olisi kannattanut käyttää eilen, kun sitä vielä oli - tämä päivä on kulunut taas nuutuneemmissa merkeissä... Olen unohtanut mainita, että joululomareissulla kotopuolessa löysin äidin kätköistä vanhan ja ah, täydellisen plyyshiaamutakin: pitkän, yksinkertasen ja mikä parhainta, mustan. Se onkin nyt luottovaatteeni näin kotosalla ollessa.

Blogeja olen kuitenkin selaillut (ja ihmetellyt, mitä kaikkea ihmiset keksivätkään ja ennen kaikkea ehtivät toteuttaa!) ja napannut jotain omankin korvan taakse. Takaraivossa vaan kummittelee tekemättömiä työhommia ja askarteluakin edesauttaisi, jos saisin järjesteltyä kangasvarastoni (joka ei kyllä hupene tällä menolla mihinkään, vaan pino sen kun kasvaa...). Päivitin samalla sivupalkin blogilistaa ja huomasin, että aika sisustuspainotteisia ovat. Itse lähdin tässä blogissa liikkeelle enemmän käsityöt mielessä, mutta ehkä evoluutio on luonnollista. Katsotaan, mihin tässä lopulta päädytään!

Löysin sentään surffaillessani firman, joka tekee Ikean sohville uusia irtoverhoiluja. Jossain vaiheessa varmaan tilaan tuolle meidän viiden euron Nikkalalle takin, sillä ihan kaikkea ei sentään tarvitse tehdä itse.
Tämähän olisi veikeä, eikö? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti